Saatavuus

Lymed-mittatilaustuotteet valmistetaan alusta loppuun asti Tampereella. Tuotteet eivät ole puolivalmiita mittatilaustuotteita, vaan valmistusprosessi aloitetaan vasta kun tilaus on saapunut Lymediin. Tuotteet aikataulutetaan tuotantoon ja ne valmistetaan tilauksen saapumisjärjestyksessä. Jokainen tuote valmistetaan yksittäin; tuotteelle piirretään omat kaavansa, joiden perusteella kappaleet leikataan sekä ommellaan käsin. Jotkut tuoteratkaisut ovat haastavampia kuin toiset ja vievät enemmän aikaa valmistaa. Osa tuoteratkaisuista voi myös vaatia Lymed Oy:n ja hoitohenkilökunnan välistä keskustelua ennen tuotteiden valmistusta.

Lymed® on virallinen apuvälinevalmistaja ja tuotteitamme on mahdollista saada myös maksusitoumuksella. Ota yhteyttä omaan hoitohenkilökuntaasi ja keskustele, onko se mahdollista. Tuotteen maksajataho voi antaa apuvälineen hankintaa varten maksusitoumuksen, jolla se sitoutuu maksamaan apuvälineen, tarvittavan käytönopetuksen tai muun kuntoutuksen. Lääkärin lähetteellä pääset apuvälinekartoitukseen, jossa määritellään tarvittavat apuvälineet. Valitse lähin palveluntarjoajasi Lymed-tuotteille ja pyydä hoitohenkilökuntaasi ottamaan heihin yhteyttä kustannusarvion selvittämiseksi. Hoitohenkilökuntasi saattaa myös neuvoa sinut heidän käyttämänsä Lymed-tuotteiden palveluntarjoajan luo.
Kustannusten selvittämisen jälkeen laaditaan maksajataholle suositus apuvälineiden hankkimisesta. Maksajataho voi tämän jälkeen antaa apuvälineen hankintaa varten maksusitoumuksen, jolla se sitoutuu maksamaan yksilöllisen apuvälineen. Maksusitoumuksessa on tällöin luettava tuotteen hankintataho eli taho, josta joko vakiokokoinen tuote hankitaan tai jossa mittatilaustuote mitataan ja suunnitellaan. Tämän jälkeen ota yhteyttä valittuun palveluntarjoajaan mittausajan varaamiseksi ja tuotteen valitsemiseksi.
Käytännöt vaihtelevat eri kuntien ja sairaanhoitopiirien välillä. Selvitä etenemisprosessi sekä korvattavuuden kattavuus omalta hoitohenkilökunnaltasi ennen tuotteen tilaamista.

Painehoidosta on saatavilla paljon tietoa hoitohenkilökunnan käyttämissä tutkimusportaaleissa. Painehoitoa on käytetty eri tarkoituksiin jo 1950-luvulta lähtien ja ensimmäisiä käyttökohteita oli arpihoito. Teoriaan tutustuminen on helppoa ja sivuiltamme löytyy myös paljon lähdetietoa aiheesta. Harvinaisimmissa indikaatioissa suosittelemme, että painevaatteiden mahdollinen vaste selvitetään henkilö- ja tapauskohtaisesti. Lääkinnällisellä painehoidolla on hyvin vähän käytön vasta-aiheita, joten sen kokeileminen on turvallista.